Jälleen opiskelijaksi

Edellisestä kirjoituksesta onkin vierähtänyt jo melko pitkä aika, mutta nyt ajattelin taas kertoa kuulumisia.

Kesä hujahti lasten kanssa muun muassa Korkeasaaressa, Suomenlinnassa, Luonnontieteellisessä museossa, Kasvitieteellisessä museossa, Tropicariossa, Linnanmäellä, Näyttelykeskus WeeGeessä, Oodissa, Hakasalmen huvilan Suruttomassa kaupungissa, uimahallissa, uimarannalla, Tallinnan risteilyllä, Harakan saarella, Lammassaaressa, Vartiosaaressa, SeaLifessa, Outokummun kaivosmuseossa, Rauhalahden kylpylässä, Duudsonit Activity parkissa, elokuvissa, minigolfissa, kiipeilemässä Korkeessa ja grillaamassa vaahtokarkkeja Sipoon korvessa. Huhhuh. Sen lisäksi ehdittiin järjestää yhden isoäidin 70-vuotisjuhlat ja haudata yksi isoisä.

Kesällä oli myös hetki aikaa miettiä tämän syksyn tuulia. Suoritin keväällä 2018 luovan kirjoittamisen perusopinnot ja vuoden mittaan mielen perukoille juuttui tunne, että asia jäi edelleen kesken. Joten tänä syksynä aloitin luovan kirjoittamisen aineopinnot, tähtäimessäni kandin tutkinto. Seuraavat kaksi vuotta vietän siis todennäköisesti kirjoittamisen parissa, ellei elämä jostakin syystä toisin päätä.

Tiedossa on kaksi melko työlästä vuotta, mikäli aikoo saada kasaan tutkintoon vaadittavat 180 opintopistettä, joten ajattelin mennä tavoite kerrallaan ja katsoa, kuinka asiat lähtevät sujumaan. Pelonsekainen innostus kuvaa ehkä parhaiten sitä tunnetta, jota juuri nyt käyn läpi.

Ja mitä muodonmuutokseen torakasta ihmiseksi tulee, niin olen edelleen jatkanut pirtelölinjalla, korvaten yhden aterian päivässä proteiinijuomalla. Liityin myös Herbalifeen, jotta voin tilata itselleni sitä teetä! Kuvittelisin, että alan pikkuhiljaa muistuttaa enemmän ihmistä. Vaikka kesä olikin rankka, en silti sortunut ylenpalttiseen herkutteluun. Makeisia en ole syönyt tammikuun jälkeen lainkaan.

Edelleen kannan huolta luonnosta, lapsista ja vanhuksista. Sekä lähestyvästä putkiremontista. En todellakaan tiedä, minne perheeni ja kaikki tavaramme sen ajaksi työnnän. Ehkä kannattaisi aloittaa KonMaritus jo nyt.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *