Muodonmuutos torakasta ihmiseksi, Osa 2

Kolme kuukautta hurahti hurjan nopeasti. Tapasimme ryhmän ja Unan kanssa suunnilleen joka toinen viikko ja eilen olikin sitten jo viimeisen mittauksen aika. Painoa tippui yhteensä 5,3 kiloa, metabolinen ikä laski seitsemällä vuodella ja vyötärökin kapeni neljällä sentillä. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin.

Suurin saavutukseni kuitenkin oli se, että kaikenlaiset karkit, suklaat ja sipsit jäivät toistaiseksi kokonaan pois ruokavaliostani. En ole syönyt niitä lainkaan koko tänä aikana. Jäätelöön olen silloin tällöin sortunut ja olen myös täysin hullaantunut tuoreisiin taateleihin, joita popsin muutaman päivittäin, aina silloin kun kaipaan jotakin makeaa (myönnetään, joskus vähän enemmänkin kuin vain muutaman). Napostelumakupalat olen vaihtanut para- ja macadamiapähkinöihin, virvoitusjuomat Puhdistamon Kombuchaan. Kombucha-juoma tosin sisältää ruokosokeria, joten joka päivä en sitä suinkaan nauti.

Olen uskollisesti korvannut kaksi ateriaa päivässä proteiinipirtelöllä, johon olen lisännyt kotimaisia pakastemarjoja. Lisäksi olen juonut 3–4 kupillista yrttiteetä päivässä ja popsinut kaikki kuitu- ja vitamiinipillerit. Olen myös pitänyt kiinni 12 tunnin yöpaastosta. Useampana päivänä viikossa olen noutanut itselleni pikaruokaa läheisestä ruokakaupasta, nimittäin itse kootun salaatin salaattibaarista. Ja olen todennut, että lehtikaali sopii mainiosti salaatin joukkoon!

Tämän kolmen kuukauden aikana olen ymmärtänyt, että avainsanat omaan hyvinvointiini ovat nimenomaan proteiini ja kuitu. Niiden myötä sokeristen ja rasvaisten herkkujen himo väheni aivan itsestään. Herkkuja ei vain enää tehnyt mieli. Niinpä kehittelin myös oman välipalapirtelön, jonka ohjeen jaan nyt tässä.

Itse suosin tässä raikkaan makuisessa pirtelössä kasviproteiinijauhetta, esimerkiksi Foodin vaniljan makuista Supervege sekoitusta, joka sisältää sekä riisi-, herne- että hamppuproteiinia. Hamppuproteiinissa on kuitenkin melko voimakas maku ja Foodin Supervege maistuukin aika “heinäiseltä”, joten jos se häiritsee, voi hyvin käyttää myös lehmänmaidosta peräisin olevaa heraproteiinia, jonka maku ja koostumus ovat pehmeämpiä. Lisäksi edullista heraproteiinia löytää aivan tavallisista ruokakaupoista. Olen itsekin välillä käyttänyt pirtelössä vaihtelun vuoksi yhden ruokalusikallisen kasviproteiinia ja yhden ruokalusikallisen Foodin maustamatonta heraa.

Kaurakuituna puolestaan olen käyttänyt Viipurilaisen Kotileipomon Puhtikaura kaurapuuteria, joka on koostumukseltaan ihanan sileää ja maultaan mietoa. Tätä puhtikauraa löytyy ihan tavallisista, hyvinvarustelluista ruokakaupoista.

Jogurttina olen käyttänyt hapatettua, maustamatonta kaurajogurttia, joita löytyy nykyisin ruokakaupoista useampaakin eri merkkiä, mutta sen tilalla voi hyvin käyttää myös joko aivan tavallista maustamatonta jogurttia tai esimerkiksi soijajogurttia, kunhan se vain on hapatettua.

Nesteenä olen itse käyttänyt jääkylmää vettä, jolloin pirtelöstä ei tule kovin makeaa, mutta jos kaipaa lisää makua, voi osan nesteestä korvata omenatuoremehulla, ja makeutta taas taas lisää, jos joukkoon laittaa puolikkaan sijaan kokonaisen banaanin. Kolmella desilitralla nestettä pirtelöstä ei tule kauhean paksua, mutta nesteen määrää voi tietenkin lisätä tai vähentää aivan oman maun mukaan.

Proteiinipirtelö

Raikas proteiinipirtelö blenderillä

  • 2 reilua rkl proteiinijauhetta
  • 1 reilu rkl kaurakuitua
  • puolikas banaani pilkottuna
  • kourallinen jäisiä, kotimaisia pakastemansikoita
  • puoli kourallista jäisiä, kotimaisia pakastemustikoita
  • puoli kourallista jäisiä, kotimaisia pakastepuolukoita
  • loraus (noin 4 rkl) hapatettua, maustamatonta jogurttia
  • noin 3 dl kylmää vettä tai kylmää omenatuoremehua

Sekoita kaikki aineet blenderillä hyvin sekaisin ja nauti!

Tässä vielä videotervehdys ihanalta Unalta, joka antoi minulle tämän mahdollisuuden ja ohjasi kohti terveellisempiä elämäntapoja.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *