Milky Way

Heliosetrinen maailmankaikkeus yötaivasta vasten sulkee sisäänsä planeettojen elliptiset kiertoradat. Ajatukset lentävät pyhän joutsenen polkua taivaan halki lintukotoon, jossa hetket kerääntyvät ajan jatkumoksi. Ei pidä uskoa, että se tapahtuu nyt. Se tapahtuu aina ja ei koskaan. Elinkaarensa lopussa punainen jättiläinen muuttuu epävakaaksi ja pulssinomaisesti se vuoroin laajenee ja supistuu, yhä voimakkaammin, yhä voimakkaammin. Kunnes sinkoaa ulkokuorensa planetaariseksi sumuksi. Aika on alkanut kulkea nopeammin, se lennähtää, hengähtää lävitseni. Väliin jäävä tyhjä tila sisältää kaikki mahdollisuudet, Linnunradan sadat miljardit tähdet ja planeetat, oman sisäisen universumini. Kun Linnunrata ja Andromeda törmäävät neljän miljardin vuoden kuluttua, on Maasta jo aikaa sitten tullut elinkelvoton. Planeetat tanssivat kuolintanssia, kun Aurinko paisuu ja peittää ne plasmaan. Kahdeksansadan miljoonan vuoden kuluttua kaikki on ohi. Maan päivät ovat päättyneet. On tapahtunut ainesten ja ajatusten yhteensulautuminen ja jäljelle jäävä ydin on valkoinen kääpiö, joka räjähtää supernovan lailla avaruuteen.