Tästä aiheesta minun on pitänyt kirjoittaa jo monta kertaa, mutta aina se on syystä tai toisesta jäänyt, kunnes nyt vihdoin päätin lausua muutaman sanan. Valitettavasti käsikirjoituksesi ei sovellu kustannusohjelmaamme on monelle kirjoittajalle tuttu sähköpostiviesti. Myös minulle.
Kieltämättä ensimmäinen hylsy oli se pahin. Untuvikkona olin varma, että olen kirjoittanut jonkinasteisen mestariteoksen, josta tulisi vielä myyntimenestys. Kun sähköpostiin sitten pamahtikin ei kiitos, kaatui koko maailma. Sen jälkeen samanlaisia viestejä tuli vuosien mittaan paljon, tarkoitan todella monta. Niin monta, että lopulta niihin turtui, ne eivät tuntuneet enää juuri miltään, vain yksi hylsy lisää muiden joukossa.
Kirjoitin juuri miltään. Sillä aina se kuitenkin pienesti kirpaisee. Joka kerta. Kun käsikirjoituksen lähettää kustantamoon, herää samalla myös pieni toivo, että jos sittenkin tällä yrityksellä onnistaisi. Ja kun viimein sitten saa ensimmäiset vastaukset, jotka ovat jotain muuta kuin perinteinen vakiohylsy, tietää olevansa matkalla oikeaan suuntaan. Itselläni tuo matka oli pitkä, se kesti monta vuotta.
Sain muun muassa eräästä kustantamosta vastauksen, jossa todettiin, että minulla on kirjoittamiseen hyvin ammattimainen ote, mutta kyseinen kustannustoimittaja jäi kuitenkin kaipaamaan omaperäisempää ideaa tai toteutusta. Se lopullinen, käsikirjoituksen julkaisukynnyksen yli työntävä ihastumisen tunne jäi häneltä puuttumaan. Jatkoin siis tekstin työstämistä, enkä luovuttanut, en hiivatti soikoon luovuttanut.
Tässä vaiheessa olin jo niin tottunut Ei kiitos -vastauksiin, että kun sain eräästä toisesta kustantamosta seuraavanlaisen viestin, tuntui se yllättäen paljon pahemmalta, sillä läpimeno oli ollut niin lähellä, niin lähellä, mutta ei vielä kuitenkaan:
Tuhkataivas on valmiin oloinen ja huolella rakennettu käsikirjoitus. Evelinan tarina koskettaa, tekstisi on vahvaa ja käsikirjoituksessa käsitellään monia nyt ajassa olevia ilmiöitä. Päätöksemme ei ollut ihan helppo, mutta olemme jo julkaisemassa ensi keväänä aihepiiriltään hyvin samantyyppistä nuortenromaania, minkä vuoksi emme voi harkita tällä kertaa tekstiäsi julkaisuohjelmaamme. (Tuosta aiheen päällekkäisyydestä sinun ei sinänsä kannata huolestua, meillä prosessissa olevan kirjan tarina on hyvin erilainen. Aiheissa vain on niin monta samaa elementtiä, ettei sama kustantaja voi julkaista niin lähellä toisiaan olevia teoksia.) Emme yleensä pysty liittämään kommentteja palautettaviin käsikirjoituksiin, mutta pidin tekstiäsi sen verran vahvana, että tekee mieli kirjoittaa ihan muutama mieleen noussut asia.
Tein viestissä ehdotetut muutokset, jotka koskivat pääosin muutamia yksityiskohtia. Palautteen perusteella ajattelin suurten linjojen olevan suurin piirtein kunnossa. Korjausten jälkeen laitoin käsikirjoituksen niihin kustantamoihin, joihin en ollut sitä vielä lähettänyt. Mutta sitten uskoni tosiaankin oli lähellä loppua kokonaan, kun sain seuraavasta kustantamosta lähes samankaltaisen vastauksen:
Olemme nyt tutustuneet käsikirjoitukseesi. Erittäin sujuvaa tekstiä, hyvä rakenne ja ajatuksia herättävä tarina. Ajoituksen kanssa tässä oli kuitenkin sinulla nyt huono tuuri eli meillekin (aikamoinen sattuma) on parhaillaan harkinnassa toinen käsikirjoitus pitkälti samasta aiheesta – ilmeisesti mielenterveyden ja kasvun haasteet ovat puhutelleet monia kirjoittajia viime aikoina. Niin sanottuun paremmuusjärjestykseen näitä kahta tyylillisesti ja tarinallisesti erilaista tarinaa on mahdoton laittaa, mutta nyt kallistumme kuitenkin tämän toisen ehdokkaan puoleen.
Ei ole todellista, ajattelin. Olin valmis hylkäämään koko käsikirjoituksen. Olin ahdistunut, surullinen, vihainen, kyllästynyt, masentunut ja turta, kaikkea samanaikaisesti. Eräänä aamuna katsoin puhelimestani kelloa, josko olisi jo aika nousta, ja vilkaisin samalla saapuneiden sähköpostien otsikot. Yhdestä niistä kustantamoista, joihin vielä olin käsikirjoituksen lähettänyt, oli saapunut vastaus. Se alkoi sanoilla: Kiitos yhteydenotosta… En edes aukaissut viestiä, enkä lukenut enempää. Taas yksi hylsy, joka jatkuisi sanalla mutta.
Kymmenen minuuttia myöhemmin otin puhelimen kuitenkin uudelleen käteeni ja klikkasin viestin auki. Päätin hoitaa pettymyksen pois alta, jotta pääsisin jatkamaan päivää. Mielestäni käsikirjoituksesi on oivallinen ja teoksesi sopisi hyvin Oppian-kustantamon julkaisuohjelmaan. Sydän jätti lyönnin väliin.
Tuhkataivas julkaistaan tänä vuonna (2021) ja halusin kirjoittaa tämän tekstin niille, jotka ovat lähellä luovuttaa. Älä lannistu, työstä tekstiäsi, pyydä välillä palautetta, opiskele, työstä lisää ja yritä uudelleen. Kenties, ehkäpä sittenkin, se tapahtuu myös sinulle 🙂